Verovapaat nettikasinot vuonna 2020
Verovapailla nettikasinoilla tarkoitetaan kasinoita joiden voitosta ei tarvitse maksaa veroja. Verovapaus, tai sen puuttuminen, määrittyy nettikasinon sijainnin perusteella. Tarkemmin sanottuna minkä maan juridiikan alla kasino toimii. Eli siis lyhyesti sanottuna kaikki verovapaat nettikasinot toimivat Euroopan talousalueen sisäpuolella (ETA-alue), eurooppalaisella pelilisenssillä.
Euroopan talousalueeseen kuuluvat Euroopan Unionin jäsenvaltiot sekä niiden lisäksi Norja, Islanti ja Liechtenstein. Sveitsi ja Monaco eivät kuulu Euroopan talousalueeseen.
Verottomat kasinot
Ollakseen verovapaa nettikasino, kasinolla pitää siis olla eurooppalainen pelilisenssi. Vaikka pelilisenssä Euroopassa on useita, suomalaiselle eurooppalaisia pelilisenssejä on toistaiseksi vain kaksi, siis Manner-Suomen ja Ahvenmaan lisäksi. Nämä vaihtoehdot ovat Malta ja hieman vähemmän tunnetumpi Viro. Muiden maiden pelilisenssit, kuten esimerkiksi Ruotsin, Italian tai Espanjan pelilisenssi, oikeuttaa toimimaan vain sen valtion sisällä. Näitää edellä mainittuja maita ja niiden markkinoita kutsutaan yleisesti lisenssimarkkinoiksi.
Parhaat Malta nettikasinot
Maltan pelejä valvoo Malta Gaming Authority (MGA). Löydät kaikki maltalaiset nettikasinot -sivulta asettamalla Malta Gaming Authorityn suodattimeksi.
Parhaat Viron nettikasinot
Viron pelejä valvoo Viron vero- ja tulliviranomainen (Republic of Estonia – Tax and Customs board). Myös kaikki virolaiset nettikasinot löytyvät helposti nettikasinot -sivulta hyödyntämällä suodattamia.
Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröintiä
Kasino lisenssit
Mikäli kasinolla ei ole minkäänlaista lisenssi kannattaa pelaaminen kyseisellä kasinolla välttää. Nämä kasinot ovat yleensä markkinoilla vain napatakseen sinun rahasi, eikä heillä ole aikomustakaan maksaa sinulle mahdollisia voittojasi. Pysyttele siis lisensoiduilla kasinoilla kuin pelaat. Jokainen listaamamme kasino toimii jonkin lisenssin alla. Suurin osa EU-lisenssin alaisena.
Curacao lisenssi verot
Kuin pelataan ETA-alueen ulkopuolella tarkoittaa se usein pelaamista kasinolla jolla on Curacaon lisenssi. Eurooppalaiselle pelaajalle Curacon lisenssi ei kuitenkaan ole paras mahdollinen. Vaikka Curacao onkin Alankomaiden hallinnan alaisena, ei se kuulu Euroopan talousalueeseen saati EU:hun.
Jos peli on järjestetty muualla kuin Euroopan talousalueella, tulo on veronalaista.
Huomioitavaa verottajan antamissa ohjeistuksissa on kuitenkin se, että koko ohjeistus koskee pokerivoittojen verotusta. Pokeria, toisin kuin pelikoneiden pelaamista, pidetään useimmissa maissa taito pelinä jota se myös onkin.
ETA-alueen ulkopuolisia lisenssejä:
- Curacao
- Alderney
- Isle of Man
- Kawnawake
- Costa Rica
ETA-alueen ulkopuolisista lisensseistä Curacao pidetään yleisesti ottaen parhaana joskin silläkin on omat puutteensa.
Kasino verovapaa vai ei?
Välillä voi olla vaikea sanoa onko kasino verovapaa vai ei. Esimerkki tälläisestä tilanteesta voisi olla nettikasino jolla on kaksi lisenssiä. Useimmiten esimerkiksi Maltan ja Curacaon lisenssi. Tällöin kasinon verovapaus oikeastaan riippuu pelaajan tekemisistä. Eli mitä pelejä pelaaja pelaa. Osa peleistä toimii Maltan juridiikan alla ja osa Curacaon juridiikan alla. Useimmat, ainakin laadukkaat nettikasinot, ilmoittavat jos pelaaja siirtyy pelaamaan ETA-alueen ulkopuolella toimivia pelejä. Avoin toiminta onkin usein luotettavan kasinon tunnusmerkki.